Polun vieressä nökötti

Äitisieni ihmetteli ja kysyi

miksi hän mökötti

Pienen pieni kärpässieni

henkeä veti ja äidilleen vastasi: 

Kun kukaan ei minua koriin poimi! 

Olenko niin pahan makuinen? 

Äitisieni naurahti ja lohdutti: 

ole pieni sieni huoleti, 

joskus olet isompi sieni, 

etkä ole enää pieni sieni

Silloin olet iso ja vahva, 

etkä ihmisen suuhun enää halua! 

Pienen pieni kärpässieni

Polun vieressä nökötti, taivaalle katsoi

Halusi kasvaa isoksi, näyttää että vahvaksi tuli 

Äiti sanoi, että piti odottaa pieni tovi

Kohta ei tarvi olla enää pieni sieni

Ei maistu hyvältä, eikä kukaan

halua koriinsa kerätä

Pienen pieni kärpässieni

Polun vieressä eilen nökötti

Oli pieni hymy huulillaan

Odotti päivää, että on iso ja vahva

Tuli metsämies ja sen polulle tallasi

~ Elizabeth

Mä katselen sun kauniita silmiäsi, olet mulle koko elämäni
Tiedäthän sä sen? Sua rakastan mä näin vanhanakin
Silmissäs näen sen nuoren pojan, johon mä kovasti rakastuin
Ei vuosikymmenet ole vieneet sitä sulta kauas pois
 
Muistathan sä, rakas sen päivän kesäisen? 
 
Kun me tavattiin, olit mua vanhempi niin
Mä keräsin äidille kukkia, yhden laitoit mun hiuksiin
Nähtiin seuraavaksi juhlissa, siellä me tanssittiin valssia kaunista
Suhun mä lopulta rakastuin, kun sä veit mut kuutamoon
 
Vuosikymmen hetkestä siitä, tanssimme valssia alla tähtien
Hääkuvan näytin rakkaalle pojalle, joka luotamme riistettiin joella
 
Tiedäthän sä, kulta kaiken sen kuinka sua kovasti ihailen? 
 
Ollaan paljon murhetta, iloa koettu, mutta rakkautemme ollaan jaettu
Vuodet toivat kasvoillemme uurteita, mieliltämme olemme yhä nuoria
Vaikka kasvomme ovat uurtuneet, mielemme lapsen tasolla pysyneet
Muista minua hetkittäin, niin minä annan hellän sylini
 
Muistathan, tiedäthän? 

Mä sua rakastan yhä ja kunnioitan, 
kunnes kohtalo meidät hakee hautaan yhteiseen 

~ Elizabeth

Voisit luoksein tulla jo, mä sua kaivannut oon
Et tiedäkään, mitä sun takias oon joutunu kestämään
Mulla alkaa kohta kärsivällisyys pettämään
Älä pakota mua tätä kestämään, enää hetkeäkään

Sen kuin tulet mun pihallein, listit mun kukkaset
Suutuit kun joskus annoin sulle rukkaset
Varmaankin taas mulla huudat mut en enää vastustele
Mut ota huomioon, edes sä et mahda mitään maanantaille

Mä sua niin odotan, yksin ja kaveriporukalla
Kaikki sua vaan oottaa taas, kun saavut myöhässä uudestaan
Torstaiko sua viivytti, sut tuoliin muka kiinnitti?

Sä seisot taas peilin edessä, mut hei auto on jo käynnissä 

Saat enää minuutin aikaa, muuten jäät siihen seisomaan

Pääset tuijottaa sun peilikuvaas, onko siinä uus olematon roska

Mä meen autoon odottaa, jos et kohta tuu, lähden sillä yksin

Aina se menee niin, että täs maailmas on ainoastaan vaan

Sinä sinä sinä, et koskaan muista että olemassa on myös minä

Ei se mee enää näin, mä saan aina hävetä sua, kun oot sinä

Jos sä jatkat näin, jäät seisoo peilin eteen tyhjin käsin

Sä et tullu autoon, mä pihasta kurvasin mun autolla

Lähdin ilman sua, mut sullahan on peilin eessä sut

Ethän sä koskaan muuta tarvikaan, peilin vaan kätees

Muut ei koskaan oo mitään, sä oot muka maailman paras

Ystävät multa taas kysyy miten mä jaksan sun kanssas elää

Enää en tiedä vastausta siihen itsekään, silmät mä suljen

Oon kyllästynyt sun käytökseen, muuta tai ovesta ulos mee

Sä et koskaan kuuntele mua, mä alan kohta vihata sua

Jos sä jatkat vielä näin, jäät seisoo peilin eteen tyhin käsin

Tyhjin käsin, tyhjin jäsin... peilin edessä sä tuut aina olemaan

Sä et koskaan muutu, tuut aina olee tuollainen kuin nyt jo oot

Peili sun kaveris on, peilikuvasi on aina korvaamaton

Aina korvaamaton... aina korvaamaton...  

Sulla oli toinen nainen, hevosennaamainen
Nyt kaupungissa käsi kädessä katuja meette
Samaan sänkyyn kaaduitte enemmän kuin kerran
Olitte toisienne lumoissa niin saman verran

Sä et koskaan musta välittänyt, olin välikappaleena
Luulit, ettet koskaan jäis kiinni sun rikoksestas
Että voit noin vaan viettää kaksoiselämää
Olis pitäny tönäistä sut alas parvekkeeltas

Et olisi enää siinä nauramassa mulle
Kuinka naiivi olinkaan, kun uskoin sua
Sua ja sun petollisia valheistas
Uskoit salaisuutes olevan piilossa aina

Sun uusi valloitus ei oo mikään kaunotar
Silmät päässä seilaa kuin hedelmäpelissä
Kilo maalia naamassa jotta ihmiseltä näyttää
Ja miehet tulee kysyy "paljon yks kerta maksaa?" 

Löysit sen bordellin alelaarista, nollaluokan roskakorista
Sinnehän ylijäämä heitetään, sen mä tiedän
Säkin ylijäämä oot, sut mä heitin ylilaidan joo
Seuraavaks ootte samalla jäteasemalla, kuinka romanttista
Kenties ootte toistenne ainiaan, ylijäämien lajittelussa

Tänään kuulin sen, ihan vain ohimennen
Isä sen mulle vain kertoi, katse maata viisti
Silmät itkusta punaisina, itkenyt koko yön
Äidistäni uusi puoli paljastui
Tyhjiä pulloja kaikkialla huoneessa

Tuskaansa kuulemma vaan turruttaa
Isä sanoi "on se kumma, kun tuska
Vuodesta toiseen jatkuu vaan"
Äiti vaan kohauttaa olkiaan, pulloon takertuu taas

Hän oli joskus kaunis, yksi asia sen tuhosi
Neste, korventava ja polttava, tuhoava
Konjakki kaiken pahan alku, juuri se on
Omiaan meiltä kaiken tuhoomaan
Kaiken rikkomaan, äitini rupsauttamaan

Perheen meiltä hajotti, mut yksin jätti
Äiti juomistaan jatkaa vaan
Ei muista välitä ollenkaan enää
Isä vetäytyy syrjään, nurkassa nyhjää
Yksinään, tuska suru seuranaan

En olis äidistä tuota heti uskonut
Hän öisin konjakkia suuresti himoitsee
Salaa muilta kurkkuun sen kaatelee
Kenties joskus kerran viimeisen

Epäonnistunut absolutisti, sehän mun äiti on
Isä ei häntä järkiin saa, avioerolla uhkaa
Kuulee sanat "mene vaan
Et mua enää kiinnosta lainkaan"
Äiti kurkkuun juomaa kaataa

"Kerta se on viimeinenkin", isälle sanon
Kun äiti viimeisen hengenvetonsa 
Veti kauniin keittiön lattialle
Siinä hän yhä makaa, pullo vieressään

Enää ei aamulla krapulaansa valita
Ei napsi lääkkeitä sormin tärisevin
Pullo nyt avaamattomana pysyy
Äiti ei enää hoipertele keittiössä

Arkussa lasketaan lepoon viimeiseen
Isä itkee kyyneleet viimeiset
Kävellään portista hiljalleen 
Äiti meille pilvenreunalta heiluttelee
Tyhjine kauniine käsineen

Kaks rosvoo kaappaa kakaran hämärässä yössä
Mut ne ei oo perillä, miten se käy työstä
Ne ei tiedä, että lapsen hoito ei ole pelkkää autuutta
Vaihtoehto tuo ei oo käyny mielessä laisinkaan
Onko se ihme, kun on miehistä kyse? 

Varkaat nuo yhä epätoivoisemmiks käy, kun kakara huutaa
Se raivoo, kiljuu nälkää, janoo ja puhdasta vaippaa
Rosvot toisilleen rähjää, oliks pakko varastaa kakara tää?
Ei tää muuta tee kun huutaa, sen piti olla ryöstöapuna

Ryövärit hiljaa yössä hiipii, niiden korvii hiljaisuus riipii
Kotona kun kakara huutaa, ei näil oo hetken rauhaa
Kun pentu huutava nukkuu, korvet ryöväreiden paukkuu
Alkaa selvii kohtalo tää, kakara huutaa vaan äitiään

Onks se pakko palauttaa äidilleen, toinen heistä tiedustelee
Vastauksekseen saa huutoo, on elämä menny jo kallelleen
Päivisin kun kakara raivoo ikävää, toinen on baariin menny vetää täyteen pää
On kai rosvoillakin sydän, vaikkei se koskaan olekaan kultainen

Puistoon käy varkaiden tie, heidän kultainen keskitie
Viime hetkellä toinen korin varoen maahan laskee ja pakoon pinkaisee
Pusikkoon rosvokaksikko rientää, kuullessaan kuinka pentu huutaa äitiään
Siinä rosvojenkin sydän heltyy, kun kuinka lapsi äidillään tyyntyy

Mielessä käy isomman kakaran kaappaus, minkä rosvo tavoistaan pääsis? 
Toinen heti pullolla päähän hakkaa, ootko sä järjen onnistunu jo hukkaa?
Kakara toinen on kuitenkin samanlainen sisupussi
Sekin huutaa ja raivoo, kunnes rosvoilla ei ole enää jäljellä kuuloo

Hiio-hoi, rosvot laulaa matkallaan kotiin, pian me päästään petiin
Höyhensaaret heitä kutsuu, pian he jo pedeissään uinuu
Rosvot pienoiset, typerät jäkälät, kakaran ryöstäjät
Onko kuultu hullumpaa, rosvot saaliinsa palauttaa

Joskus oon miettiny, mitä varten me ollaan täällä?
Yksi unelmoi suurperheestä, lapsista ainaisista ihanista
Toinen haluaa lentäjäksi, mut entä jos pää ei kestä? 
Kolmas on roskakuskina hommissa, muuten kadut ei olis puhtaita

Johtajaksi halukkaita on, miten käy raskaan vastuun? 
Pää pilvissä taiteilijoita asustelee, kämpässään tauluja maalailee
Roolimalleja me kaikki tarvitaan, mistä löydetään joku ensihätään? 
Oppaina paljon naisia, saavat töniä poispäin liian innokkaita kosijoita

Mitä me täällä ollaan, katuja siviileissä tallaillaan?
Rooleissa me elämää vedetään, joskus niihin väsähdetään
Mut pakko vaan puskee läpi harmaan talouden
Niin ne tehtiin kauan ennen meitäkin

Kirjaimia, sanoja kirjoista puskee, hiki hatussa näppäilee
Niiden tekijät, sanojen luojat ja kirjallisuuden artesaanit
Hiljaisia he ovat, eivät pidä ääntä niin kuin laulajat
Lavalla hyppijät, kansan sydämiin kailottajat

Me tarvitaan kuitenkin se pimee puoli, miten muuten poliisi ois sankari? 
Rosvot poliisei työllistää, yöllä kaivonreunasta puskee pää
Silmät kiiluvat yöhön tuijottaa, kohta kuuluu pillin ulinaa
Poliisit rosvot meinaa vankilaan heittää, ensin heitä kuultuaan

Kätilö maailmaan elämän auttaa, patologi ruumiita avaa
Pää ei joskus vaan kestä, onneks meillä on käsi auttava
Joillain raha puussa kasvaa, toiset sen eteen henkensä eestä raataa
Kun henki lähtee, hän pääsee matkaan levolliseen viimeiseen 

Nainen kotiin kiiruhtaa vilkkaan, toive sydämessään
Toive ei ole käperynyt nurkkaan pimeään häpeissään
Nyt se päätään nostaa, kirkas katse silmissään
Hän päättänyt on, vielä kerta yritetään
Sitten katsotaan, mitä vielä pystytään tekemään

Pilke silmäkulmassa, tähtiä silmässä
Hänen sydämensä nyt loistaa ehjänä

Pieni elämänalku rakkaudesta vahvaksi kasvaa
Toivoen, turvallisesti hän lämpimään nukahtaa
Päivä päivältä yhä enemmän ihmiseltä näyttää
Pian se on valmiina maailmaan syntymään

Hetki lähenee kiiren vilkkaa, pian aika vierii kohdalleen
Pienokaisen ääni on musiikkia korville äidiksi tulleen
Hän, joka luuli ettei koskaan voisi kokea tätä hetkeä
Onnesta kyyneleet silmänsä sokaisee, pieni elämä