Tänään kuulin sen, ihan vain ohimennen
Isä sen mulle vain kertoi, katse maata viisti
Silmät itkusta punaisina, itkenyt koko yön
Äidistäni uusi puoli paljastui
Tyhjiä pulloja kaikkialla huoneessa

Tuskaansa kuulemma vaan turruttaa
Isä sanoi "on se kumma, kun tuska
Vuodesta toiseen jatkuu vaan"
Äiti vaan kohauttaa olkiaan, pulloon takertuu taas

Hän oli joskus kaunis, yksi asia sen tuhosi
Neste, korventava ja polttava, tuhoava
Konjakki kaiken pahan alku, juuri se on
Omiaan meiltä kaiken tuhoomaan
Kaiken rikkomaan, äitini rupsauttamaan

Perheen meiltä hajotti, mut yksin jätti
Äiti juomistaan jatkaa vaan
Ei muista välitä ollenkaan enää
Isä vetäytyy syrjään, nurkassa nyhjää
Yksinään, tuska suru seuranaan

En olis äidistä tuota heti uskonut
Hän öisin konjakkia suuresti himoitsee
Salaa muilta kurkkuun sen kaatelee
Kenties joskus kerran viimeisen

Epäonnistunut absolutisti, sehän mun äiti on
Isä ei häntä järkiin saa, avioerolla uhkaa
Kuulee sanat "mene vaan
Et mua enää kiinnosta lainkaan"
Äiti kurkkuun juomaa kaataa

"Kerta se on viimeinenkin", isälle sanon
Kun äiti viimeisen hengenvetonsa 
Veti kauniin keittiön lattialle
Siinä hän yhä makaa, pullo vieressään

Enää ei aamulla krapulaansa valita
Ei napsi lääkkeitä sormin tärisevin
Pullo nyt avaamattomana pysyy
Äiti ei enää hoipertele keittiössä

Arkussa lasketaan lepoon viimeiseen
Isä itkee kyyneleet viimeiset
Kävellään portista hiljalleen 
Äiti meille pilvenreunalta heiluttelee
Tyhjine kauniine käsineen